Yhdenvertaisuus
On aivan itsestäänselvää, että lapset ja oppilaat voivat tuntea itsensä turvallisiksi esikoulussa ja koulussa.
Kaikilla kunnallisilla kouluilla on yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa määritellään miten koulun pitää toimia kiusaamisen ja loukkaavan kohtelun suhteen. Ota yhteyttä koulun rehtoriin, jos haluat lukea yhdenvertaisuussuunnitelman.
Yhdenvertaisuussuunnitelma
Yhdenvertaisuussuunnitelma rakentuu systemaattiseen laatutyöhön. Koululain (luku 6, § 8) mukaan koulun päämies on velvoitettu vuosittain laatimaan suunnitelman loukkaavan kohtelun estämiseksi. Laki kiusaamisen ja syrjinnän estämisestä on säädetty puolestaan syrjintälaissa (Diskrimineringslagen). Samassa laissä säädetään myös puutteellinen esteettömyys (esim. fyysiset esteet) yhtenä syrjintäperusteista. Siksi Sundsvallin kunta pitää työtä loukkaavaa käytöstä ja syrjintää vastaan yhtenä tärkeimmistä kohteista. Yksi tärkeä osa tätä työtä on kaikkien koulujen vuosittain tekemä yhdenvertaisuussuunnitelma.
Suunnitelmasta käy ilmi mitä konkreettisia toimenpiteitä suunnitellaan. Siitä selviää myös miten jo tehtävää työtä arvioidaan ja millaisia viime vuoden työn tulokset ovat yhteenvedottuna. Toimintatavat äkillisissä tilanteissa ja tiedottaminen siitä miten lapset ja oppilaat ovat osallistuneet työhön tulee myös Kouluviraston mukaan olla sisäistettynä suunnitelmaan.
Sundsvallin kunnan kaikki esikoulut ja koulut lähettävät yhdenvertaisuussuunnitelmansa yhteiseen viranomaisen postilaatikkoon. (likabehandlingsplaner@sundsvall.se). Suunnitelmat rekisteröidään ja julkistetaan kunkin yksikön kotisivulla.
Kunnan henkilökunnalle löytyy lisämateriaalia nollatoleranssityön tekemiseksi loukaavaa käytöstä ja syrjintää vastaan Lapsi- ja koulutustoiminnon sisäisiltä yhteistyösivustoilta Inloggad.
Lisää sivuja:
Kränkande handlingLikabehandlingsplanMobbning
Kunnan koulujen yhdenvertaisuussuunnitelmat löytyvät ruotsinkieliseltä kotisivulta
Kontakt
Pål Christensson
Utredare
-
Telefon:
-
E-post: