Toimintakeskus
Vapaaehtoista päivätoimintaa ryhmässä
Toimintakeskus on vapaaehtoinen päivätoiminta lievää tai keskivaikeaa dementiasairautta sairastaville henkilöille, joille tarpeenmääritysyksikkö on myöntänyt apua tarpeen selvittämisen ja vahvistamisen jälkeen.
Toiminnan tavoitteena on antaa muistisairauksista kärsiville mahdollisuus yhteiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä viriketoimintaan, jolla on tai on ollut merkitys heidän elämässä. Päivätoiminta auttaa myös ehkäisemään syrjäytymista ja yksinäisyyttä, samalla kun se auttaa henkilöä asumaan kauemmin omassa asunnossa. Päivätoiminta antaa myös omaiselle mahdollisuuden tukeen ja omaan aikaan.
Jo matkalla toimintakeskukseseen alkaa päivän aktiviteetit.
Kun vierailijat ovat saapuneet tarjoamme kahvit ja voileivän minkä jälkeen rupattelemme pienin tovin pöydän ääressä. Kahvin jälkeen jotkut haluavat ehkä kävelylle ulkoilmaan jos sää sallii ja toiset valitsevat sisäaktiviteetin, tarkoitus on pitää jonkinlainen fyysinen aktiviteetti joka päivä. Muita aktiviteettaja voi olla esimerkiksi askartelu, palapelin teko, ristikontäyttö, musiikki, ääneen lukeminen sekä aktiviteetteja jotka herättävät muistia. Voimme myös pelata biljardia, pingistä, boulea ja lautapelejä ja niin edelleen. Huomioimme aina vieraidemme voinnin ja toiveet.
Lounas tarjotaan noin kello kaksitoista. Vieraat, jotka haluavat auttaa, voivat kattaa ennen ruokailua tai siivota pöydän ruokailun jälkeen.
Lounaan jälkeen jatketaan eri toimintoja ja keskusteluja aina kunnes on kotiinpalun aika. Kahvia tarjoillaan lounaan yhteydessä ja juuri ennen kotiin lähtöä, vieraiden toiveiden mukaisesti.
Kontakt
Cecilia Moberg
Enhetschef Anhörigcenter, Demenscentrum Aktivitetscentra för demenssjuka, Träffpunkterna
Telefon: 070-371 30 77
E-post: cecilia.moberg@sundsvall.se