Muutoksia aikuiskoulutukseen koronaviruksen vuoksi

Informaatiota Aikuiskoulutuksen oppilaillle 26. maaliskuuta 2020 lähtien.

Sivu on päivitetty 9. kesäkuuta 2020. 

Tämä on voimassa Sundsvallin aikuiskoulutuksen oppilaille.

 

 

 

Hallitus päätti viime viikolla Kansanterveysviraston suosituksen mukaan etäopetuksen poistamisesta 15. kesäkuuta lähtien. Aikuiskoulutuksen osalta ilmoittaa hallitus, että etäopetusta voidaan osittain antaa tartunnan leviämisen vähentämiseksi.

Sundsvallin Aikuiskoulutus on päättänyt pitää nykyiset säännökset kesän aikana. Elokuun 3. päivä tulemme noudattamaan Kansanterveysviraston ohjeistuksia ja hallituksen päätöstä etäopetusta koskevien sääntöjen hellittämiseksi.

Seuraava on voimassa:

Uudet oppilaat, jotka aloittavat opintonsa 3. elokuuta:

Fyysinen koulun alkaminen tapahtuu koulun tiloissa mutta pienemmissä ryhmissä. Sen jälkeen siirrymme etäopetukseen mutta tarjoamme opastusta paikan päällä tarpeen mukaan.

Vanhat oppilaat, jatkavat suunniteltua etäopetusta syksyn aikana aiemmin tehdyn ohjeistuksen mukaan. Tulemme asteittan aukaisemaan mahdollisuuden lähiopetukseen, kun näämme sen olevan mahdollista tartunnan leviämisen kannalta. Tulemme myös jatkamaan niihin yksilöihin kohdistuvaa tukea, joilla on erityistarpeita saada henkilökohtaista apua.

Seuraamme Kansanterveysviraston ja Västernorlandin alueen tartuntasuojalääkärin ohjeistuksia koronaviruksen, Covid-19, käsittelystä.

Koronaviruksen, Covid-19, leviäminen on edelleen vakavassa tilanteessa ja Aikuiskoulutuksessa teemme kaikkemme ettemme pahenna tilannetta. Meillä on valmiudet etäopetukseen joka kestää aikansa ja kun palaamme normaaliin opetukseen teemme sen turvallisesti ja vähitellen.

Navigatorin ja Åkantenin tilat tullaan soveltamaan niiden suositusten ja ohjeistusten mukaan, jotka Kansanterveysvirasto on antanut. Tulemme tekemään lukujärjestyksen siten, että voimme välttää liikevirtoja ja muuttoja koulun tilojen sisällä.

Täältä löydät ajankohtaista tietoa siitä miten seuraamme koronaviruksesta johtuvia rajoitteita.

https://sundsvall.se/kommun-och-politik/kris-och-samhallsstorning/coronaviruset-covid-19-sundsvalls-kommun/ ruotsiksi

https://sundsvall.se/suomeksi/kriisi-ja-yhteiskunnallinen-hairiotilanne/covid-19-nain-sundsvallin-kunta-toimii-koronaviruksen-suhteen/suomeksi

Aikuiskouluts tapahtuu keskiviikosta 18. maaliskuuta lähtien etäopetuksena. Koulu on täten suljettu. Tämä on voimassa toistaiseksi.

Opettajasi on jo tässä vaiheessa ottanut sinuun yhteyttä. Etkö vielä ole saanut kontaktia? Ota yhteys puhelimitse tai sähköpostin kautta. Jos sinulla ei ole yhteystietoja, soita kunnan puhelinvaihteeseen numero 060-19 10 00.

Tarvitsetko teknillistä apua sisäänkirjoittautumiseen tai Vklassiin?

Voit silloin kääntyä Studiehallin puoleen. Ota yhteys:

Linda Larsson, puhelin 070-189 13 59, linda.t.larsson@sundsvall.se (maanantaisin 13:00-16:00, tiistaisin 9:00-12:00, keskiviikkoisin 9:00-12:00, torstaisin 9:00-12:00, 13:00-16:00)

Onko sinulla kysyttävää kurssistasi?

Ota yhteys opettajaasi sähköpostilla tai puhelimella. Jos sinulla ei ole yhteystietoja, soita kunnan puhelinvaihteeseen numero 060-19 10 00.

Tässä sinulle vihjeitä miten opiskella kotona ja miten päästä alkuun opiskelun kanssa:

Suomen yleisradion ruotsinkielisen kanavan vihjeet kotona opiskeluun – svenska.yle.fi

Varatut keskustelut, kokeet, drop in-ajat ja muut fyysiset tapaamiset Navigaattorissa, Åkantenissa ja Opastuskeskuksessa on peruttu. Ota yhteys siihen henkilöön, jonka kanssa olet varannut tapaamisen. Jos sinulla ei ole yhteystietoja, soita kunnan puhelinvaihteeseen numero 060-19 10 00.

Koska opetus tulee tapahtumaan digitaalisesti etäopetuksena tai muulla tavoin kotona, et sinä oppilaana/opiskelijana tule saamaan poissaolomerkintää kyseisenä aikana.

Jos saat opintotukea Opintotukikeskukselta (CSN) saat pitää hallituksen päätöksen mukaan opintotukesi koulun ollessa suljettu koronavirusepidemian vuoksi. CSN tulee maksamaan edelleen opintotuen, josta olet saanut päätöksen. Sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä CSN:n tai tehdä jotain muuta.

Jos jo opiskelet etänä Hermodsin tai NTI:n linjoilla, jatkuvat opiskelusi suunnitelmien mukaan.

Tulet saamaan säännöllisesti tietoa opettajiltasi ja tämän kotisivun kautta, Vklassissa, Facebookissa (www.facebook.com/vuxenutbildning) sekä tietyissä tapauksissa tekstiviestinä puhelimeesi.

Jos sinulla on kysyttävää koronaviruksesta, Covid 19, ota ensisijaisesti yhteyttä sairaanhoidon neuvontaan www.1177.se

Lisätietoja ruotsinkieliseltä kotisivulta: https://sundsvall.se/utbildning-och-forskola/vuxenutbildning/for-dig-som-studerar/nyheter-forandringar-pa-grund-av-coronaviruset/

 

Var sidan till hjälp?

  • Om du lämnar personuppgifter här kommer vi att behandla dessa enligt dataskyddsförordningen GDPR. Läs mer på sundsvall.se/personuppgifter. Det du skriver skickas direkt till den som uppdaterar sidan.